Paras sinä. Sinun Muotokuvasi. Yhdessä. 

 

Sinun muotokuvasi on tuote, josta olen aidosti ylpeä. Se on konsepti, jossa kuvaaja tulee sinun pyytämääsi paikkaan yhdessä sovittuna aikana. Kuvat otetaan rauhassa ja siten, että sinulla on mahdollisimman mukava olo: musiikkia kuunnellen, jutustellen, tai hiljaisuutta kuunnellen. 
Sinun muotokuvasi on kuitenkin vielä sitäkin enemmän. Se on yhteisökuvaus. Kuvittele, että sinusta otetaan pitkästä aikaa koulukuvia, mutta laadukkaasti ja sinut huomioivalla twistillä ajan kanssa. Koulukuvaukseen Sinun Muotokuvasi yhdistyy siten, että hyödyt hinnassa, kun kuvattavia on useampia ja paikkana toimii sinulle ja ystäväporukallesi, yhteisöllesi, yhdistyksellesi tai yrityksellesi tuttu tila, jossa jokaisen on helpompi olla oma itsensä. 

Palvelut

Sinun Muotokuvasi -paketti muotoutuu sinun porukkasi näköiseksi. ihana, yhteinen kesäpaikka? Yhdistyksen kokoontumispaikka? Se kaunein puisto, jossa aina käytte ystäväperheiden kanssa? Maisemakohde, jossa olet aina halunnut tulla kuvatuksi? Kaikki käyvät. Porukan voit koota mistä sinulle tärkeästä yhteisöstä hyvänsä. Kuvat otetaan kaikista yksittäin tai vaikkapa perhekunnittain. 
Kuvapaketin hinta muodostuu kuvauspaikan etäisyydestä, porukan koosta ja valittavien kuvien määrästä. 

Millaisia kuvia Sinun Muotokuvasi -konseptilla voidaan ottaa? 

 

Se, millaisia kuvia otetaan, riippuu ihan kokonaan sinusta ja keräämästäsi porukasta. Kuvissa voivat esiintyä perheet, yhdistyksen jäsenet, lapset tai vaikkapa lemmikit, joiden kuvaamisesta nautin erityisen paljon. 

Kuka kuvat ottaa? 

 

 

Sinun Muotokuvasi -konseptin on luonut Mediapalvelu Kirjavan yrittäjä Satu. Alun perin konsepti syntyi, kun Satua pyydettiin kirjailijayhdistykseen ottamaan kirjailijakuvia. Sen jälkeen konseptilla on kuvattu mm. koiria, mutta se muotoutuu yhtä lailla vaikkapa äiti-lapsi-kuvaukseen kuin vaikkapa yrityksen työkaluksi tarjota lisäarvoa työntekijöilleen. 

Montako ihmistä tarvitsen porukkaan, jotta saamme Sinun Muotokuvasi -konseptin mukaisen palvelun?  

Totta puhuen en ole lyönyt tätä lukkoon, silla tilanteet vaihtelevat. Mitä isompi porukka on, sitä enemmän saatte alennusta. Huomioithan, että jos porukka on todella iso, saatamme tarvita parikin kuvauspäivää. 

Osoite

Tipurintie 40

37910 Akaa

Aukioloajat

Kuvaukset sopimuksen mukaan 

Työskentelemme myös viikonloppuisin